Torstaina starttasimme kohti Norjaa, ensin junalla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan ja Ruotsin läpi Hamariin Norjaan. Turussa seuraamme liittyi Johanna Nitro-dobberin kanssa, ja matkasimme Johannan kyydillä. Matkan alku ei ollut todellakaan niitä helpoimpia: Johanna oli yrittänyt ilmoittaa meidän muiden nimiä Siljalle mutta sieltäpä oli sanottu, että oli peruuttanut koko matkan edellisenä päivänä. No, onnistui kuitenkin onneksi saamaan samanlaiset laivapaikat takaisin. Myös hotelli tuotti päänvaivaa, sillä Hotels.comin ilmoittaman sijainnin (14 km Hamarista) varaamamme hotelli osoittautuikin olevan lähes sadan kilsan päässä Hamarista. Myös hotelli saatiin kuntoon matkan aikana...

Laivalla Hippu piti yövyttää yläsängyssä boxissa, ettei pojille tulisi nahinaa hytissä ja sekös jos mikä oli Hipulle yhtä tuskaa. Hikisenä stressasi koko yön ja tuloksena oli vatsa aamulla sekaisin. Oli sitten oikein mukava matkata reilut 500 kilsaa vatsatautisen koiran kanssa... No, perille päästiin sitten kuitenkin noin 10 tunnin ajomatkan ja neljän pysähdyksen jälkeen.

Perillä hotellihuone osoittautuikin normaaliksi kahden hengen huoneeksi perhehuoneen sijasta, joten meni taas vaihtoon sekin. Lopulta olimme näyttelypaikkaa vastapäätä olevassa Vikingskipet-motellissa, jossa meillä oli kahden hengen huone ja Johannalla oma huone. Näin Hippuli saatiin rauhassa paranemaan omissa oloissa. Unta tuli vedettyä ekana yönä melkein 10 tuntia, hieman siis univelkaako...?

Lauantaina oli vuorossa dobberit, joissa Nitro putsasi pöydän vieden kaiken vietävissä olevan ja oli vielä ryp3. Hippuli oli ryhmäkehien aikana tutustumassa hallielämään, ettei sitten sunnuntaina olisi kauhuissaan silmät pyöreinä. Onneksi vatsatauti hellitti jo sitten illan mittaan.

Sunnuntaina suuntasimme sitten kävellen tien yli hallille perhosia vatsoissa. Ensin vuorossa oli kleinit, joissa vain 1 sai sertiin mahdollisuuden saaden ck:n. Kun mittelit alkoivat, oli kädet jo aivan märkinä ja mahassa velloi jännityksestä. Hippuli kuitenkin hurmasi tuomarin hienolla esiintymisellään, oli itse asiassa ainoa, joka oikeesti esiintyi ja käyttäytyi moitteettomasti kehässä. Lopulta Hippu todellakin putsasi pöydän ja sai kaiken mahdollisen ollen rop ja samalla tullen sekä Norjan että kansainväliseksi muotovalioksi . Pitkään kyllä mietti Hipun ja valkoisen mittelin välillä mutta valitsi sitten meidän Onnin.

Norjassa kaikki värit arvostellaan samassa ja sertin voi saada vain PU1 ja PN1 mutta cacib jaetaan kunkin väriryhmän mukaan eli sekä valkoinen mitsu että Hippu saivat cacibin.

Näyttelystä teimme sitten tosi lentävän lähdön ja paahdoimme pakoputki punaisena kohti Tukholmaa, jotta ehdimme iltalauttaan kohti Turkua. Merenkäynti oli todella kova, heräsin puoli kaksi kun laiva heilui niin, etten meinannyut sängyssä pysyä. Onneksi kuitenkin vältyttiin pahoinvoinnilta ja saatiin nukuttuakin ihan kunnon yöunet. Turusta sitten taas junalla Hesaan.

Matka oli todella rankka mutta kannattava, paljon taas opittiin matkustamisesta tuollaisen helposti stressaavan koiran kanssa. Mukavaa oli ja saatiin, mitä hakemaan lähdettiin. Maisemat Norjassa ovat todella mahtavat, sinne pitää kyllä uudelleen päästä ihan ajan kanssa! Uusia tuttavuuksiakin kerettiin solmia kehän laidalla ruotsalaisen mittelin sekä pommin omistajien kanssa.

Kiitokset vain Johannalle meidän kuskaamisestaan sekä Raijalle järjestelyvastaavana Suomessa toimimisesta myös matkamme aikana!