Pietarin reissu sitten alkoi lauantaiaamuna herätyksellä kello 2.00 ja rajalla olimme klo 3.15. Selvittelyt kestivät kokonaisuudessaan varmaan pari-kolme tuntia mutta viimein päästiin matkaan kohti Pietaria. Tiet olivat kyllä melkoista perunapeltoa, välillä pompimme bussiin kattoon ja muutenkin meno oli kuin villissä lännessä. Onneksi kuitenkin pääsimme ehjinä perille ja näyttelypaikkakin löytyi pienen sightseeingin jälkeen. Meidän kehämme oli vasta iltapäivällä ja niin odottelimme hallissa tuntien kulumista. Viimein tuli meidän vuoromme ja tuomari kyllä oli melkoisen mielenkiintoinen: tiuski ja huitoi kuin kärpäsparvi olisi ollut ympärillä. Jekulle antoi EH:n ja Hipulle ERIn ja niin siis Hippulista tuli samalla myös RUS MVA ja Nevsky Winner -09.

Illalla ryhmäkehien jälkeen pääsimme viimein kohti hotellia iltakahdeksan aikoihin mutta yllättäen taas hotellin löytyminen oli tuskaa. Pietarissa oli lauantairuuhka pahimmillaan, ja tiet aivan täynnä autoja ja ihmisiä. Lopulta saimme taksin eteen meitä opastamaan kohti hotellia ja löysimme perille. Hotellissa majoitus ja syömään, ihanaa ensimmäinen ruoka sitten aamukahden! Kielimuuri oli taas edessä ja tilasimme pizzan ja jäimme jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää... Pizza osoittautui sipuli-metwursti-nakki-tomaattipizzaksi mutta menihän sekin, kun nälkä oli kova ;) Unta ei tarvinnut kauaa odotella.

Aamulla saimme juhlallisesti nukkua yhdeksään, ja uni todella maistui, vaikka peti oli kova kuin kivi ja tyyny korkea kuin vuori. Myös koirat olivat aivan puolikuolleita ja nauttivat unesta yhtä pitkään kuin me. Aamupala oli ihan ookoo ja näyttelyyn lähdimme puolilta päivin, kehämme kun oli vasta 14.40. Yllättävää oli, että Venäjällä sertit ei sitten siirrykään eli päätimme varmistaa myös Jekun sertin saamisen jättämällä Hipun pois kehästä, kun ei mitään enää sieltä ollut vailla. Jekku siis myös RUS MVA ja RKFW-09 ja sai cacibinkin. Nyt siis Jekultakin puuttuu enää se yksi cacib inttivalion saamiseksi, se metsästetään sitten joskus ensi syksynä, kun sai ekan vasta heinäkuussa :)

Kotimatkalla kerrattiin tuloksia ja kaikilla oli mennyt tosi hyvin, sertiä, cacibia, valioita ja titteleitä oli tullut runsain mitoin, joten oikein onnistunut reissu tulosten puolesta kaikilla. Paluumatkalla väsymys alkoi nostaa päätään ja jutut lensivät sen mukaisesti, välillä korvat punasina niitä kuunneltiin. Mutta hauskaa oli, vatsa ja poskilihakset oli kipeinä kun  päästiin takaisin Haminaan Arjalle.

Paluussa tullaus ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista, Venäjän tullimiehillä kun ei ollut minkäänlaista kiirusta. Passia näytettiin varmaankin ainakin 6 kertaa, näistä yksi Suomen tullissa, jossa homma sujui nopeasti. Arjalla sitten vielä syötiin päivän ruoka yhdentoista aikoihin, jonka jälkeen uni taas maistui. Maanantaina kotiuduimme kahden maissa.

On kyllä ollut melkoista haipakkaa koiranäyttelyrintamalla pari viikonloppua: ensin Jekusta Norjan valio ja Norjan Voittaja -09 ja heti peräkkäisenä viikonloppuna Venäjän valio tittelin kera ja myös Hipusta Venäjän valio tittelin kera. No, paluu todellisuuteen koittaa ensi viikonloppuna Messukeskuksessa :)