Perjantaina 26.1. lähdin Kodan kanssa Arjan kyydissä kohti Turkua ja näyttelyä, yöksi menimme Artukaisen Paviljonkiin, joka sijaitsee aivan messukeskuksen vieressä. Keli oli kyllä kauhea, tiet osittain aivan jäässä mutta perille päästiin lopulta kuitenkin ehjin nahoin. Hotelli oli kiva, meillä (minä, Arja ja Esko) kolmen hengen huone ja Suskulla tyttärensä kanssa oma huone. Hieman arvelutti aluksi, miten Koda tulee toimeen Aatun kanssa mutta ihan hyvinhän ne toimeen tulivat, mitä nyt välillä hieman piti örpätä Nupusta :) Näyttelyssä sitten lauantaina kaksi urospentua ja yksi narttupentu (Puhti). Koda lopulta ROP-pentu, jee! Ja vielä minun esittämänä :) Näyttelyn jälkeen kohti kotia.

Iltapäivällä tulikin sitten viestiä, että Hippu tullut yöllä isäksi, Jasmin oli synnyttänyt yöllä 26.1. tunnissa neljä urospentua: yhden valkoisen, yhden kerman ja kaksi soopelia, joista tosin toisella valkoista rinnassa. Sekä äiti että pennut voivat oikein mainiosti. Isukkia uutinen ei tuntunut liikauttavan millään lailla ;)

Mitäpä muuta sitten? No, eipä olla tehty mitään ihmeellistä, koirapuistossa käyty joka aamu riehumassa ja lumesta nauttimassa :) Perjantaina suunnistetaan ensin Joutsaan ja sieltä lauantaina Keuruulle Keurusselän mökille yöksi ja sunnuntaina näyttelyyn. Sunnuntaina sitten vielä yöksi Joutsaan ja maanantaina takaisin kotiin. Eipä ole Joutsassakaan käyty sitten syysloman... Keuruulla Koda viimeistä päivää pennuissa, maanantaina olisi sitten jo junnuikäinen, niin se aika vain lentää ;)