Viimeistä taas vietiin tälläkin kurssiputkella :) Lämmittelyjen jälkeen vuorossa oli taas tuttuun tapaan kolme uutta estettä: pöytä, okseri ja pussi.

Pöytä ei tuottanut mitään ihmettelyä Nikille, hyppy sinne ja herkkua napaan. Myös lähettämällä meni hienosti. Okseri niinikään oli ihan iisi, onnistui myös lähettämällä. Nakit on kova sana, muuta ei voi todeta ;)

Pussi arvelutti itseäni, miten sen kanssa käy, kun nuo toiset herrat ei sinne halua mennä, kun tuntuu inhottavalta korvien osuminen kankaaseen. Ensimmäisillä kerroilla pussi olikin ihan auki, ja laskettiin aina vain pienemmäksi. Lopulta oli vain pieni valonpilkahdus pussin suulla ja Niki hienosti puski senkin vain läpi. Jes, josko Nikistä sitten tulisi se meidän ensimmäinen oikea agiltykoira!

Lopuksi vielä pieni rata: hyppy-hyppy-putki ja toisella kerralla myös takaisin vielä hyppy-hyppy. Hienosti meni, mitä nyt Niki on keksinyt, että putkeen ei sitten tarvitsekaan mennä, jos se on mutkalla. Pitää siis ottaa pelkkiä suoria putkia nyt vielä niin kauan, että varma putkeenmeno saadaan, sitten vasta käännetään menoaukkoa mutkalle.

Mutta, tästä on hyvä jatkaa, ainakin kaikki viittaa siihen, että Nikistä todellakin olisi agilitykoiraksi. Kontaktikin on niin kiinteä, että ulkopuolinen maailma on ihan poissa kun agilityä tehdään. Todella hienoa, en olisi ikinä uskonut tuollaista keskittymistä Nikistä :)