Ohjaajamme sairastuttua tulikin meille yllättäen omaehtoiset treenit. Kentällä totesimme, että kukaan meistä ei sitten ollut tulostanut Suvin laittamaa ratapiirrosta, joten ei kun toimeliaina katsomaan, mitä kentältä löytyy. Ja tokihan sieltä löytyi mielestämme valmiina oikein oivallinen rata pienillä muutoksilla viritettynä. Olimme siis aivan mielettömän nokkelia :)

Nokkeluus loppui kyllä heti ensimmäisen koirakon startattua kun huomasimme tehneemme aivan älyttömän vaikean kulman hypyltä kepeille ja siitä kahdelle jatkohypylle ja putkelle. No, ei hätää, kaikkien kokeiltua tuota vaikeaa kohtaa (hyppy eteen, kepeille 180 asteen kierto ja takaisin päin keppejä) Sarin kaveri päätti alkaa koutsaamaan meitä, jotta tämäkin meistä mahdottomalta tuntunut kohta saataisiin mahdolliseksi. Ja näinhän se todellakin oli, lopulta melko pienellä ohjauksen muutoksella saatiin kohta mahdolliseksi, tosin meillä Jekun kanssa vaikeemmin, Jekku kun ei osaa mennä keppejä muuta kuin toiselta puolelta ohjattuna eli jouduin ottamaan apukäden käyttöön ennen vikaa keppiväliä ja kiertämään jo Jekkua vastaan, tosin Jekun joutuu kuitenkin vetämään vikankin välin eli itselle pukkasi hieman kiirusta. No, parin kerran jälkeen se meni ihan ok.

Toinen vaikea kohta meillä oli loppupätkällä kun piti mennä kaksi periaatteessa 90 asteen kulmiin asetettua hyppyä ja toiselta hypyltä takaisin päin muurille. Tässä taas saimme oivan ohjausavun, missä itse pitää olla, jotta ei tule turhan pitkiä kaarroksia ja pääsee takaisin tulosuuntaan helposti muurille. Tämä kohta olikin lopulta huomattavasti helpompi kuin tuo keppikohta ja Jekkuhan meni oikein taitavasti :)

Muu rata olikin sellaista normaalia, radalla oli myös keinu, rengas, puomi ja pussi, jota Jekku ei monta kertaa vielä olekaan testannut eli raotettiin hieman, jotta menee pussiin mutta päästettiin irti ennen loppua, jotta itse joutuu puskemaan kuitenkin ulos. Meni Jekkumaiseen tapaan hienosti sekin :)

Oli kyllä tosi mukavat treenit ja kiva oli saada uusia näkökohtia radan vaikeisiin kohtiin, jotka itse olisi tehnyt toisella lailla eli huomattavasti hankalammin. Jekku oli taas ihan super