Jäänyt vähän tämänkin blogin päivittely, kun joulu ja uusi vuosi ovat menneet oikein hujauksella ohi :D Kyllähän sitä olisi yhden tai parikin merkintää ehtinyt kirjoittamaan, mutta lopulta taisi olla se laiskuus esteenä ;)

Loppuvuodesta 2010 aloitimme Hipun kanssa rally-tokon Koirakeitaan "alkeiskurssilla", ja käytyämme läpi ne neljä kertaa pääsimme Hipun kanssa eräänlaiseen rally-toko-ryhmään. Ryhmä on meille siitä erityisen hyvä juttu, että kerrat ovat vapaaehtoisia, eli paikalle voi mennä silloin kun ehtii. Ylipäätään ryhmässä treenaaminen tekee meidän harjoittelulle todella hyvää, sillä kun on lähes kerran viikossa "pakolliset" treenit, ei jää harjoittelu välistä. Tulee tavallaan pakostakin otettua itseään niskasta kiinni. Hipun kanssa rally-toko tuntuu tällä hetkellä jopa omimmalta lajilta, sillä kyseessä ei ole mitään niin vakavaa kuin TOKO (jossa mulla menee itselläni hermot ^^') ja agilityn kanssa on tullut takaiskuja hallitreenien aikana. Liputan täysillä rally-tokon puolesta, eli kaikki, joita kiinnostaa vähän rennompi harrastaminen ja perustottelevaisuus hauskojen liikkeiden merkeissä, rally-toko on silloin parempi kuin hyvä vaihtoehto!

Meillä on Hipun kanssa periaatteessa hallussa kaikki alimman luokan liikkeet, mutta varsinkin kaikki liikkeet, joissa koiran pitää tulla eteen, tarvitsevat vielä paljon harjoitusta. Hippu hakee niin vahvasti koko ajan peruasentoa, että edessä suorassa istuminen on hankalampaa. Käsimerkin avulla olen saanut opetettua - tai itse asiassa Hippu oppi sen ihan itse kun vaan tarjosin oikean merkin - eteen tulemisen, mutta herkku tarvitaan avuksi, kun on niin uusi juttu kyseessä. Seuraamisessa Hippu edelleen edistää, mutta sitäkin yritetään koko ajan korjata. Kontakti herralla on erinomainen, kun huvittaa ;)

Huvittamisesta puheen ollen, aluksi saimme taistella rally-toko-treeneissä siitä, onko treenihalli pelottava vai ei. Ensimmäisellä parilla kerralla Hippu teki aluksi erinomaista työtä, mutta päätti sitten jossain vaiheessa, että nyt tuli stoppi. Ensimmäisellä kerralla kolautin vahingossa erästä trimmauspöytää, joka riitti hyväksi syyksi pelätä kaikkia nurkkia koko lopputreenit... Tämän ongelman kanssa ollaan yritetty elää, ja loppu kohden ollaankin päästy siitä melkein eroon. Yhdet treenit päästiin kokonaan ilman paniikkikohtausta :) No, viime keskiviikkona Hippu veti taas paniikit kun piti tehdä rata ilman herkkua... mutta ehkä tämä tästä, kunhan enemmän totutellaan kaikkiin halleihin.

Kisoihin ollaan menossa ihan tässä vuoden alussa, hallissa on kuulemma keinonurmi. Saas nähdä miten siellä sitten käy, jos edes päästään kisoihin asti :P

 

Eilen illalla oltiin Keravalla agilitytreeneissä. Olisin luullut Jekun väsyneen aamun pystistapaamisessa, mutta herrassahan oli reilusti vauhtia ekoilla radoilla! No, loppua kohti vähän hyytyi, mutta sittenkin jäi jäljelle ei vähempää kuin Jekun normaali vauhti ;D

Kerrankin se oikea rata, jonka teimme, oli helppo muistettava; symmetrinen kuvio ilman turhaa mutkittelua. Rata alkoi kahdesta vinossa olevasta hypystä, joilta jatkettiin vasemmalle lähes kohtisuorassa olevalle hypylle. Ensimmäisellä yrityksellä vein Jekun pidemmälle kuin olisi tarvinnut, mutta toisaalta sain sen sitten helpommin käännettyä putkeen. Toisella ja kolmannella yrityksellä teimme alun suoremmassa linjassa, jolloin en saanut Jekkua enää putkeen :D Pienen yrittämisen jälkeen Jekku onneksi ymmärsi tehdä niin kuin ohjasin. Putkelta mentiin se sama kohtisuora hyppy ja sitten toinen oikealle. Tämän hypyn jälkeen tuli hidastus, sillä seuraavalta pituudelta käännyttiin takaisin tulosuuntaan. Jekku hidasti todella hyvin - toisella kertaa vähän liikaakin - ja teki erittäin sulavan ja tiukan käännöksen pituuden jälkeen. Sitten mentiin jälleen hyppysuora ja putkeen, jonne Jekku irtosi erinomaisesti. Putkelta mentiin tuttu hyppy, toinen ja sitten pöydälle. Pöytä taitaakin olla Jekulle aika uusi juttu, sillä ensin herra jäi vain pyörimään ja haistelemaan... Suvin neuvosta kiinnitin seuraavalla kerralla Jekun huomion, jolloin se odotti rauhallisemmin. Varaslähdöllähän sieltä lopulta tultiin, mutta muuten oikein hienosti :D Viimeinen hyppy oli helppo juttu.

Hipun kanssa saatiinkin taas taistella... Toisella hallinpuoliskolla kolahteleva keinu sai Kultaturkin paniikkiin, eikä me sen jälkeen tehty yhtäkään kunnollista rataa. On niin inhottavaa, kun näkee toisen paniikin eikä silti voi tehdä mitään :/ Teimme Hipun kanssa sitten oikeasta radasta sellaisia pätkiä, mitkä se suostui tekemään ( = mitkä eivät menneet liian lähelle keinua), ja ne Hippu teki hurjalla vauhdilla ja mielettömillä käännöksillä. En vaan osannut itse reagoida kunnolla kaikkeen, kun en olettanut Hipun tekevän yhtään mitään. Pöytäkin testattiin, mutta Hippua ei yhtään huvittanut istua siinä niin kuin se normaalisti tekee, vaan herra luimisteli korviaan ja katseli syyttävästi.

Toisella hallinpuoliskolla tehtiin kolmella hypyllä välistä vetoja, takaa kiertoja ja "normaaleja" hyppylinjoja sekä pimeää putkea. Hippu oli vähän peloissaan eikä olisi halunnut tehdä, varsinkin kun keinu oli lähellä putkea ja yhtä hyppyä, mutta sain sen tekemään pari hyppykuviota ja irtoamaan kerran putkeen. Harmittaa oikeasti, sillä silloin kun sitä ei pelottanut, se teki ihan hirveän hyvät käännökset.

Jekku taas teki alussa nätisti, mutta päätti lopulta, että hallin mattopohja tuoksui oikein hyvältä ;D Siinä oli vähän yrittämistä saada musta herra putkeen. Käännökset menivät Jekulle tutusti eli siivekkeitä hipoen, mutta vauhti hiipui loppua kohden.

Ollaan tässä vähän mietitty, että Hippua ei enää viedä kisoihin muille kuin hyppyradoille. Tai ainakaan hallikisoihin, sillä keinupelko alkaa vaikuttaa jo muuhunkin treenaamiseen :/ Kesällä harjoitellaan Hipun kanssa Ojangossa, siellä kun ei tällaisia ongelmia ole ollut. Vaikuttaa myös siltä, että Hippu arkailee sisähallissa tömähdysten ja kolinan vuoksi, ja tassujen tömähtely lattiaan aiheuttaa jo lievää hysteriaa.

 

Lopuksi vielä tälle vuodelle listatut tavoitteet;

HIPPU
- näyttelyrintamalla multichampion, pohj mva ja balt mva eli lisää vielä 2 maan valioarvoa
- agilityssä keinun lopullinen kuntoon saaminen ja kenties myös kisaamisen uudelleen aloittaminen (Nea lisää; ehkä vain hyppykisoissa)
- rally-tokossa kisaamaan pääseminen ja hyväksytyn tuloksen saaminen
- toko? (yhdet möllit/viralliset voisi käydä, jos saadaan paikalla makuu kuntoon)

JEKKU
- näyttelyrintamalla multichampion, pohj mva ja balt mva, niinikään 2 maan valioarvoa vielä puuttuu
- agilityssä kisaamisen aloittaminen alkuvuodesta ja ei-yliaikanollan saavuttaminen eli nopeutta lisää agissa
- rally-tokon opiskeleminen
- normitokoa omaksi iloksi ja aivojen virkeinä pysymiseksi

NIKI
- näyttelyrintamalla C.I.B eli vikan cacibin metsästäminen kesällä/syksyllä ja siinä sivussa lisää eri maiden valioarvoja :)
- agilityryhmään pääseminen (josko tänä vuonna onnistuisi mahtumaan...)
- tokoilua/rally-tokoilua omaksi iloksi
- luonnetesti

KODA
- FI MVA, C.I.B kun ikää tarpeeksi (kesä/syksy)
- agilityn suunnitelmallisempi aloittaminen
- tokoilua/rally-tokoilua omaksi iloksi
- luonnetesti vielä hieman kysymysmerkkinä, tänä vuonna vai vasta seuraavana?