Alkuvuosi on ollut sekä treenailun että kaiken muun kanssa hirveää huipakkaa. Tokihan tätä blogia olisi pitänyt niissä väleissä päivitellä ja pitää itseäänkin hieman kartalla, mitä on tapahtunut, tapahtumassa tällä hetkellä ja tulee tapahtumaan, mutta niinhän sitä kaikkea aina pitäisi tehdä... No, onneksi on asioita, joissa myöhästyminen ei ole hengenvaarallista vaan korjattavissa ^^'

Tällä kertaa vähän päivittelyä meidän tasosta lajeissamme;

AGILITY

Hippu
  • Vauhti meillä on taas kohdillaan, eikä hallitreeneissä olla enää pelätty katon tippuvan päälle. Jes!! Kaikissa agitreeneissä nyt viime aikoina on mennyt täydellisesti, kun mietitään mitä sisätreenit oli vielä kun Hippua pelotti kaikki.
  • Esteet on hallussa keinua lukuun ottamatta. Sen kanssa jatketaan vasta kesällä, sillä hallikammoa ei kaivata enää takaisin ja keinun tömähtely lattiaan mitä luultavimmin laukaisisi taas pelon. Näin ollaan päädytty siihen, Heijausta laudan toisessa päässä ja kunnon totuttelu, ennen kuin pyritään eteenpäin.
  • Kontaktit on menty mielettömän hyvin. A:llahan en enää Hippua pysäytä, kun vauhtia on niin paljon, mutta puomilla tulee lähes poikkeuksetta kaksi tassua kontaktilla, kaksi maassa - asento, mikä on ihan huippua. Aina välillä vahvistetaan namilätkän avulla.
  • Oma ohjaus on ottanut vaikutteita Jekun kanssa menosta, joten välillä tulee yllätyttyä siitä, kuinka nopsaan se koira oikein meneekään. Hyvänä esimerkkinä viime treenit, joissa rintamasuunta oli väärä, kun en osannut valmistautua ^^'
  • Hippu lukee erittäin hyvin ohjaustani ja rataa, ääntä ei välttämättä tarvittaisi, jos haluaisi vetää riskillä.
  • Treeneissä aina hyvä fiilis, ja molemmilla kivaa!
  • Kesällä hyppykisoihin?

Jekku

  • Jekulla on vauhdin kanssa vielä haastetta. Olen yrittänyt saada omiin jalkoihini sen jatkuvan liikkeen, mutta on meillä vielä työtä tällä saralla :''D Mutta uskon, että kun luottamus siihen että toinen osaa ja molemmat tekee osuutensa paranee ja varmuus lisääntyy, vauhtiakin löytyy lisää. Lisäksi tarkoituksena on keväämmällä aloittaa Jekun kanssa kunnon juoksulenkit, Jekku kun ei vapaa-ajalla mielellään juokse. Rutiinia kehiin :)
  • Esteet menee tosi varmasti, ja olen yllättynyt siitä, kuinka tunnollisesti Jekku oikeasti tekee. Putkiin irtoamisessa, mikä oli Jekun bravuuri, on tullut vähän takapakkia, mutta treeniä vaan. Rengas, keinu, muuri... kaikki menee nappiin, eikä Jekku kiellä esteellä kuin jos se on vihoviimeinen vaihtoehto. Kepeillä me ollaan vielä hitaita, mutta jos ulkona pääsisi sitten useammin treenaamaan ja vahvistamaan pujottelua. Jekku hakee mielellään väärän puolen aloituksessa, joten namilätkä voisi olla kova juttu.
  • Kontaktit on vielä harjoituksen alla, Jekku kun pysähtyy mielellään heti kun käsken odottamaan. A:lla hyppely ollaan saatu kuriin, jes!
  • Ohjaan mielestäni Jekkua melko hyvin, jopa varmemmin kuin Hippua, ja Jekku tekee upeita käännöksiä. Onkohan kertaakaan tullut kierrettyä estettä liian kaukaa, jos se on koirasta kiinni?
  • Jekku tarvitsee vielä ääniohjausta, varsinkin rytmityksen kepeillä (krhm, tuli huomattua viime kisoissa kun ääni meni... Tulokset löytynevät pian KoiraNetistä :P ).
  • Treeneissä ja kisoissa on aina kivaa, eikä Jekulla ole kiire hosua (: Rento meininki!
  • Kisaamista jatketaan, vauhtia ja varmuutta niin kyllä se siitä.

Myös Kodan kanssa tekisi kovasti mieli alkaa treenata, katsotaan miten käy alkeisryhmäpaikan kanssa :)

RALLY-TOKO

Helmikuun 5. päivä käytiin Hipun kanssa ensimmäisissä rally-toko - kisoissa, yhdeksän varsinaisen treenikerran jälkeen. Luokka oli ALO ja fiilis muuten hyvä, vaikka olinkin kipeänä. Pikkasen lämpöä ja ääni kuin variksella, eli helpolla ei päästy taaskaan :D

Hippu oli oikein ihana koko aamun, kerrankin oma itsensä jopa hallissa - vaikka paikalla olikin hyväntuoksuisia tyttöjä - ja suureksi yllätyksekseni sain siihen kontaktin aina kun yritin. Oli mieletön fiilis, kun kerrankin tiesi kisoissa, että voitaisiin oikeasti onnistua. En osannut edes jännittää suoritusta etukäteen, kun oli varma tunne ja Hippu oli oikeasti iloisella tuulella ja mukana jutussa :) Mahtavaa! Tätä lisää.

Itse rata ei ollut kovin hankala, vaikka pariin otteeseen tutustuttaessa piti varmistaa, että mitäs tässä nyt tehdään. Käännöksiä, pieniä, kivoja liikkeitä jotka meillä yleensä sujuu. Ainoa epäilyttävä asia oli pujottelutötsien virkaa toimittavat saappaat. En ollut yhtään varma, suostuisiko Hippu, pieni hiiri, menemään lähellekään.

Lopulta, kun päästiin radalle, Hippu kulutti paljon energiaa sähläämiseen. Ja mehän mentiin mokaamaan heti ensimmäinen liike, eli lähtö :''D Onkohan kukaan ennen aloittanut rataa kymmenellä virhepisteellä heti aloituksessa? Rata kun tunnetusti alkaa perusasennosta, ISTUMISESTA, ja Hippu päätti sitten, että hemmetti, eiköhän tässä olla odotettu jo tarpeeksi kauan istuen eikä namia tule... Ei varmasti ole se liike, mitä tuo pyytää. Ja niinhän se meni, että lähtöluvan saatuamme Hippu makasi maassa, enkä tajunnut :P En myöskään tiennyt, että lähtö on liike, jonka saa siis uusia, joten harakoille meni.

Radalla Hippu oli enemmän mukana kuin missään kisoissa - miinus näyttelyt - koskaan aiemmin, vaikka nuuskittua tulikin jonkin verran. 1 askel, 2 askelta jne. - liikkeessä nähtiin, kuinka poika oli totaalisen pihalla ja meinasi, että istuminen on tylsää, eli saatiin siitä miinusta. Saappaat taas sujuivat paljon paremmin kuin luulin, Hippu pujotteli oikein läheltä!

Lopputulos oli enemmän kuin valtava yllätys; 88 PISTETTÄ JA HYVÄKSYTTY TULOS! Tuuletus oli mellkoinen ja tunnelma katossa. Ensimmäiset kisat Kultaturkin kanssa, joissa mekin oikeasti pärjättiin, ja joissa saatiin kisakirjaan merkintä :') Ensimmäiset kisat ja tulos! Lopulta siis saatiin virheitä 12, kymppi lähdöstä, 1 istumisista (hidas tempo) ja alussa talutin kiristyi - siitä siis 1. Mutta aivan mieletöntä, ja ajatus, että jos olisin tajunnut uusia alun, tulos olisi ollut 95 :') Huisia!

Kisojen jälkeen ei olla päästy yhtiinkään treeneihin, mutta rally-toko on alkanut tuntua kaikista omimmalta lajilta. Tätä jos saadaan jatkaa vielä pitkään, niin Onni löytyy treenielämästä ;)

 

Muita varsinaisia lajeja meillä ei tällä hetkellä olekaan. Kodan ja Nikin kanssa yritetään agilityn alkeisryhmään, Hipun kanssa harrastetaan on/off-tokoilua, jota voisi kesällä taas viritellä jatkumaan, ja Kodalle yritetään Suomesta saada sitä viimeistä sertiä kun ikä riittää. Ulkomaita on tänäkin vuonna aikeissa käydä jonkun verran sekä vanhempien että nuorikkojen kanssa.

Seuraava treeniblogipäivitys luvassa sunnuntain agitreenien jälkeen, kunhan ehdin :) 

- Nea