Jaahas, miten lie tuo aika taas heittänyt häränpyllyä niin kovasti, ettei tännekään ole mitään saanut aikaiseksi kirjoittaa puoleen vuoteen :O No, yritetäänpä nyt edes joitakin meidän ja koirien tapahtumia ja kohokohtia päivitellä aihealueittain...

1) NÄYTTELYT:

Kotimaisia näyttelyissä ei tänä vuonna sitten olekaan käyty kuin pari kertaa, kun ei mitään saamisia siltä rintamalta enää kotimaassa ole. Toukokuussa pyörähdimme Jekun ja Hipun kanssa perinteisesti Hollolan näyttelyssä, joka tällä kertaa tosin pidettiin Jokimaan ravikeskuksessa Lahdessa. Siellä molemmille miehille ERI, Hippu ERI2 ja Jekku ERI3. Ilma oli tuulinen ja kylmä mutta kivaa oli nähdä Jekun isukki Vekku ja poika Pessi sekä tietysti Sanna ja muita mukavia mitteli-ihmisiä :) Kesäkuun puolivälissä Paavo-palleroinen pääsi Helsingin näyttelyyn pyörähtämään kehässä ja oli upeasti PU3 :) Elokuussa pidettiin Kuopiossa minttulaisten mukavat kesäpäivät Kuopion näyttelyn yhteydessä, näyttelyssä myös Jekku kehässä sekä lauantaina että sunnuntaina. Molempina päivinä tuloksena ERI4 :) siinäpä meidän kotimaiset näyttelypiipahtamiset omien koirien kanssa onkin tältä vuodelta olleet. Jekku ilmoitettu tosin vielä Seinäjoelle lokakuun loppupuolella. Hippu on päässyt muutaman kerran junnukehään Kepan (Kerttu Leutola) kanssa ja osoittautunut vallan oivaksi junnulainakoiraksi :) Saavutuksena mm Helsingin näyttelyssä Kepan kanssa JH5 :) Lisäksi saimme iloksemme Kodan pentueesta 3 junnukoiraa Porvoon näyttelyyn, jossa Touho upeasti ERI2, Luna ERI3 ja Elli H (liikaa painoa...) eli ei huonosti ensikertalaisilta :) Touhon mukaan olemme lähdössä tänä vuonna vielä ainakin Turun näyttelyyn :)

Ulkomaitakin tuli muutaman kerran tässä kevään ja kesän aikana kierrettyä: toukokuussa kävimme Hipun ja Jekun kanssa Ruotsissa (Vallentuna ja Uppsala) kehässä ja reissulta tuliaisina molemmille pojille Ruotsin valioarvot, samalla myös Pohjoismaiden valioarvot sekä 7. maavalioarvojen myötä myös MULTI CH -tittelit :). Kesäkuussa reissasin Sirpan ja Kirpun kanssa Tanskaan Kööpenhaminaan lentäen. Lentomatka oli Jekulle ihan ok Kirpun kanssa samassa boxissa matkaten :D Reissulta tuliaisina Jekulle Tanskan muotovalion arvo :) Tanskan reissusta parin viikon kuluttua reissasimme sitten kohti Latviaa Nikin kanssa. Tämäkin reissu meni aivan nappiin: Nikistä (viimeinkin) Latvian muotovalio ja samalla myös Baltian muotovalio :) Ulkomaita tälle vuodelle sitten ei olekaan enää suunnitelmissa kuin Jekun lähtö Sirpan ja Kirpun kanssa viikon kuluttua Euroopan Voittaja -näyttelyyn Bukarestiin lentäen. Lento jännittää enemmän kuin tulokset, lennolla kun vaihto mennen tullen. Toki tuloskin hieman jännittää kun tuomari saksalainen ja Jekulta ne etuhampaat puuttuvat, saksalaistuomarit kun välttämättä eivät hammastodistuksista piittaa. Mutta mitäänhän ei saa, jos ei yritä :D Sirpalle jo etukäteen suurkiitos Jekun mukaan ottamisesta :)

2) RALLY-TOKO:

Tammikuun kisojen jälkeen taukoiltiin kunnolla kisojen suhteen ja treenailtiin lähinnä itseksemme ja opetettiin Paavolle (Koda) AVO-luokan liikkeitä. Kesäkuussa sitten uskaltauduimme kisakentille viimein Hartolaan, jossa pidettiin samalla Rally-tokoliiton kesäpäiviä. Kisat alkoivat vasta illalla ja hyttysiä olikin siinä vaiheessa jo miljoona :O Hienosti pikkumies jaksoi kuitenkin keskittyä ensimmäisissä remmittömissä kisoissaan ja sai tulokseksi 97/100 ja samalla luokkavoitto ja eka hyväksytty tulos uudesta luokasta, ihan mahtavinta! Kesätauon jälkeen Koda pääsi seuraaviin kisoihin syyskuun alussa Nummen kisoihin, jossa AVO-luokassa olikin 2 kisaa samana päivänä. Ensimmäinen kisa meni hieman haahuiluiksi mutta ihmeesti tuomari kuitenkin katsoi Paavon kisan 75/100 pisteen arvoiseksi eli toinen AVO-tulos plakkarissa :) Myöhemmin samana päivänä sitten vielä toinen kisastartti, jossa Paavo keräsi itsensä hienosti ensimmäisen startin haahuiluista ja pistemäärällä 84/100 toinen hyväksytty tulos ja näin ollen taskuun myös koulutustunnus RTK2 ja siirto VOIttaja-luokkaan.

Hippu kisaili tammikuun haahuilu-kisojen jälkeen seuraavan kerran maaliskuussa Nummella, jossa tuloksena 88/100 ja ensimmäinen VOI-luokan tulos :) Tässäkään kisassa käytösruutu ei onnistunut eli siitä virhepisteitä jo heti 10 :D Käytösruutu oli kisaradan reunassa suoraan radalla olevan hypyn linjassa, ja Hippu ponnahti pystyyn aussin hypätessä :O Taas vain lisää harjoittelua ja seuraavaksi Hartolaan kesäkuun lopussa, jossa miljoona hyttystä iski käytösruudun paikallamakuussa silmiin ja Hippu taas ylös. Onneksi tällä kertaa rata onnistui mutten ja tuloksena 83/100 ja myös tuomarin suosikki eli toinen VOI-luokan tulos taskussa :) Tämän jälkeen käytiin Tampereella postimerkkiradalla kokeilemassa mutta kisa oli jo alusta lähtien tuomittu epäonnistumaan kun lämmintä oli lähemmäksi 30 astetta, tuuli paukutti kehänauhoja, ja kenttä talon reunalla, mikä nosti kuumuuden varmaan lähemmäksi neljääkymmentä astetta. Eli ei ymmärrettävästi tulosta :D Syyskuussa seuraavat kisat Nummella sitten tuottivat sen viimeisen tuloksen voittaja-luokassa pisteillä 83/100 ja myös käytösruutu onnistui viimeinkin :) Tuloksella irtosi myös koulutustunnus RTK3 ja siirto mestariluokkaan (MAL).

Myös Niki korkkasi rally-tokouransa Tampereella heinäkuussa, jossa mölli-alossa sijoittui pistein 90/100 toiseksi :) Toinen Nikin rally-möllikisa käytiin sitten Nastolassa nuorten agiSM:ien yhteydessä syyskuun alussa ja siellä tulos oli 93/100 ja sijoitus 3 :) Virallisia kisoja Niki vielä ei ole korkannut mutta ehkäpä lähiaikoina, mene ja tiedä :D

Jekku ei ole kisannut tammikuun jälkeen. Voittaja-luokan liikkeistä osa kun tuntuu olevan niin haasteellisia ohjaajalle (minulle...) :O Nyt siis harjoitellaan VOI-liikkeitä sekä Kodalle että Jekulle ja MAL-liikkeitä Hipulle, tosin treenitahti on kieltämättä hieman laiskanpuoleinen :) Toki jos tässä välissä kisaisi vain Nikin kanssa, sekin yksi vaihtoehto. Mielessä kyllä toki hieman kajastelee mahdollisuus osallistua rallyn SM:iin marraskuussa.... Eri asia on, saisiko liikkeet haltuun kuinka monelle noista :O Mutta ajatus toki pitää aina ilmassa olla :)

3) AGILITY:

Agilityrintamalla ei mitään ihmeellistä: kaikki pojat oli mukana kesätreeniryhmissä ja Paavo pääsi ekoihin virallisiin kisoihinsa Nastolaan nuorten SM:iin. Uusi tilanne aiheutti hieman stressiä Kodassa ja Koda joutuikin pakkolepoon reiluksi viikoksi, jonka jälkeen aloitettiin uusiksi vähemmällä treenaamisella, jonka ansioista nyt paineistuminen hellittänyt. Nuorten SM:issä Nea ja Jekku tekivät karsintaradalla yliaikanollan sijoittuen kolmansiksi ja pääsivät tuloksella myös varsinaiselle SM-radalle :) SM-radalta niinikään yliaikanolla. Sijoitus Nuorten SM-kisoissa mediluokan 5 :) Upeasti ykkösluokan koirakolta! Nyt eletään jo hallikauden alkukautta, ulkotreenit jatkuvat säiden salliessa hallikauden rinnalla. Meiltä kaikki pojat halliin treenaamaan, treenit periaatteessa joka toinen viikko ja koira vaihtuu aina treenikerralle (Nealla Hippu/Koda ja Inkulla Jekku/Niki). Seuraavat kisat on tiedossa lokakuun alkupuolella (Koda), muita ei vielä edes katsottu, kisaaminen kun ei ole se pääasia :)

Agirintaman kohokohtiin kuului ehdottomasti myös kesä-heinäkuun vaihteessa osallistuminen agirotuun Kuopiossa, jonne matkattiin Hartolan rally-tokokisojen kautta yön pikkutunneilla :D Joukkueessa oli 3 kisannutta ja 1 ei-kisannut koira, joista 3 miniä ja 1 medi. Mukana joukkueessa olivat Riikka ja Milo, Nea ja Koda, Sari ja Aasa sekä Saara ja Sulo. Juuri ennen joukkueen starttia taivas aukeni ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Tulos oli jossain siellä häntäpäässä, ihan viimeisiä eivät kuitenkaan olleet mutta siitä viis, pääasia, että reissulla oli todella hauskaa :) ensi vuonna sitten Tampereelle :D

4) TOKO:

Uutena aluevaltauksena harrastusrintamalla toko, jossa Nea ja Hippu pääsivät viimeinkin HSKH:n tokoryhmään keväällä. Ryhmällä 7 treenikertaa keväällä/kesällä ja samoin 7 kertaa kesällä/syksyllä. Treenien innoittamana uskaltautuminen ensimmäisiin virallisiin tokokokeisiin syyskuun alussa Paimioon. Tuloksena ALO 170 pistettä ja ensimmäinen ykköstulos. Kisat olivat samalla myös mitteleiden rotumestaruuskisat, joista ao. tuloksella irtosi MITTELEIDEN TOKOROTUMESTARUUS 2012 :) Aivan upeinta! Talviryhmän hakuaika menikin sitten täysin ohi ja jälkihaku ilmeisesti ei tuottanut tulosta eli talvikausi ainakin sitten ihan omaehtoista treenaamista. Hieman myös kisakalenteria jo vilkuiltu mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa sen enempää :D

Siinäpä nämä puolen vuoden kohokohdat näin "pääpiirteittäin" :D Paljon varmaan muutakin mainitsemisen arvoista on sattunut ja tapahtunut mutta ei tullut mieleen tässä näin äkkisiltään, lisäillään, jos muistuu mieleen...